Jätevesien käsittelyjärjestelmästä on laadittava suunnitelma silloin, kun kiinteistölle rakennetaan uusi järjestelmä tai kun vanhaa järjestelmää parannetaan. Suunnitelma tulee tehdä yhdessä vesihuoltoon perehtyneen suunnittelijan kanssa. Suunnittelijoita on ympäri maata, ja lisätietoa heistä saa jälleenmyyjiltämme, vesihuoltoalan yrityksistä ja järjestöistä sekä kunnan ympäristösuojeluviranomaisilta.
Jätevesisuunnitelman tulee perustua aina riittäviin tontilla tehtäviin selvityksiin. Alkukartoitusvaiheessa tontilla kartoitetaan mm. rakennukset ja niistä tulevat viemärit, mahdolliset olemassa olevat jätevesijärjestelmät ja niiden purkupaikat, tiet, ojat sekä maanalaiset johdot. Lisäksi selvitetään lähettyvillä olevien kiinteistöjen rajat sekä vesistöjen ja vedenottamoiden sijainti. Vaaituksella selvitetään mm. maaston muodot, viemärilinjojen korkeudet ja mahdolliset vesipinnat. Myös tontin maaperäolosuhteet on tutkittava, sillä maaperällä on huomattava vaikutus jätevesijärjestelmän valintaan.
Selvitysten perusteella valitaan kiinteistölle sopiva jätevesijärjestelmä, ja se mitoitetaan asukasmäärän tai rakennuksen pinta-alan perusteella lasketun asukasvastineluvun (AVL) mukaan. Järjestelmän sijainti valitaan yleisten rakennustapaohjeiden sekä paikkakuntakohtaisten vaatimusten mukaisesti ottaen huomioon myös laitteiston mitat. Puhdistusjärjestelmä sijoitetaan tontin asemakaavapiirrokseen, ja siihen merkitään purkuviemärin sijoitus. Lopuksi laaditaan suunnitelma-asiakirjat.
Suunnitelman on oltava riittävän yksityiskohtainen, jotta sen avulla voidaan rakentaa vaatimukset täyttävä järjestelmä. Siitä tulee ilmetä mm. jätevesijärjestelmän rakenne ja toimintaperiaate sekä mitoitustiedot, suunniteltu puhdistustulos sekä arvio jätevesien ympäristökuormituksesta.
Suunnitelma liitetään rakennus- tai toimenpidelupahakemukseen ja toimitetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle.