|
Alan pioneerina 45 vuotta toiminut Wavin-Labko esittelee innovatiivisen tuotekehityksensä tuloksena uuden öljynerotinmalliston, joka täyttää sekä euronormiston vaatimukset että kansalliset määräykset.
Euronormistojen vaatimukset on huomioitu Wavin-Labkon luokan I –öljynerottimien valmistuksessa jo vuodesta 1996 alkaen. Vuonna 2007 standardin EN858 vaatimukset liitettiin myös Suomen rakentamismääräyskokoelman osaan D1, ja tuolloin Wavin-Labkon erotinmallistoa täydennettiin luokan II –öljynerottimilla. Myös Wavin-Labkon uusi erotinmallisto on valmistettu euronormiston mukaisesti. Tuotteet ovat CE-merkittyjä ja erottimissa käytettävät hälytinlaitteet ovat ATEX –hyväksyttyjä. Virtaustesteissä erottimet saavuttivat erinomaiset tulokset ja täyttävät näin kaikki vaatimukset. Täysin uuden erotinmalliston suunnittelun tärkeimpänä lähtökohtana oli tuotteiden toimivuus, ja huomiota kiinnitettiin koko erottimen elinkaareen. Erottimia on helppo huoltaa, ja myös niiden puhdistuskyky säilyy vuodesta toiseen. Luokan I –öljynerottimien toiminta perustuu helposti pestäviin koalisaattorikennostoihin, joiden puhdistusteho ei heikkene silloinkaan, kun erottimen öljytila täyttyy. Luokan II –erottimien toiminta perustuu puolestaan gravitaatioon. Asennus ja huolto helppoa
Kaikkien erotinmallien huolto onnistuu vaivattomasti tilavien huoltokaivojen kautta, joiden koko ja vesitiiveys täyttävät euronormiston vaatimukset. Uusien erotinmallien asentaminen on myös entistä nopeampaa ja edullisempaa tasaisen pohjan ja pienemmän koon ansiosta. Uudet erottimet voidaan asentaa jopa 2500 mm syvyyteen hyvien lujuusominaisuuksiensa ansiosta, ja samat erottimet sopivat myös sisäasennukseen ilman lisätukia.
Wavin-Labkon uuden sukupolven erotinmallistoon kuuluvat tuotteet: - Labko FRW –virtauksensäätökaivot (Bypass-järjestelmiin) - EuroHEK –hiekan- ja lietteenerottimet - EuroPEK Roo –öljynerottimet (luokka I) - PEK –öljynerottimet (luokka II) - EuroNOK FRW –näytteenotto-/sulkuventtiilikaivot (Bypass-järjestelmiin) - EuroNOK –näytteenotto-/sulkuventtiilikaivot
|