« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Wavin-Labko Oy » Wavin-konserni

Wavin-konserni

Wavin-Labkosta tuli osa kansainvälistä Wavin-konsernia vuonna 2003. Wavin Group on Euroopan johtava muovisten putkistojärjestelmien- ja ratkaisujen toimittaja. Yhtiö on ylivoimainen maantieteellisessä kattavuudessa, palvelussa, innovatiivisuudessa ja tuotevalikoiman laajuudessa. Wavinin asema markkinoilla perustuu myös huippuluokan tuotteisiin, hyvään logistiikkaan ja asiakaslähtöiseen toimintatapaan.

Wavin perustettiin vuonna 1955, ja sen pääkonttori sijaitsee Zwollessa, Hollannissa. Wavinilla on toimipisteitä 29 maassa ympäri Eurooppaa, ja konsernin palveluksessa työskentelee n. 6 400 henkilöä. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa.

Ympäristön ja kestävän kehityksen puolesta

Wavin investoi vuosittain huomattavan osan liikevaihdostaan uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen. Koko 50-vuotisen toimintansa ajan Wavin on myös keskittynyt parempien elinolosuhteiden ja puhtaamman ympäristön turvaamiseen. Puhdas juomavesi ja tehokkaampi jätevesien ja sadevesien käsittely ovat saaneet rinnalleen elämisen laatua parantavat putkisto- ja kaapelointiratkaisut.

Lue lisää Wavin-konsernista osoitteessa www.wavin.com.


7.2.2012 klo 14:23:41